Virtuaalikoira    ||     A virtual dog

Lina Nois Softly Yawn "Zach"

Ei meriittejä

Nimi Lina Nois Softly Yawn "Zach" Sukupuoli Uros
Väritys Valkoinen-ruskea Rotu Papillon
Omistaja Nina S. Kasvattaja Lina Nois, Ruotsi - evm.


by Nina S.

Esittely

Ovikello ja vieraat ihmiset pimeällä saavat Zachin haukkumaan kuin henkensä edestä. Niin kuin se luulee tekevänsäkin, pelastavansa perheensä ja omankin henkikultansa. Tutustuttuaan ihmiseen se ei ole enää htää varautunut ja Zachin luottamuksen saavuttaa nopeasti, kunhan muistaa rapsutella ja silitellä koko ajan. Jos ei, Zach lähtee nopeasti seuraavaan luotettavaan syliin, Zach säikähtää äkkinäisiä liikkeitä, vaikka on itsekin hyvin sulavajalkainen.

Muut koirat saavat Zachin hännän vipattamaan ja pyytämään mukaan leikkiin. Zach pitää rosvo- ja poliisi -leikin ideasta, ja suostuu olemaan kummassa roolissa tahansa. Leikkikaverikin voi ja saa olla kuka vain, eikä koolla tai värillä ole väliä. Zachin motto voisi olla "Lets play", jos osaisi itse kuvailla sen sanoin. Muihin eläimiin Zach ei ole oikeastaan koskaan tutustunut, muutaman kissan lisäksi. Zach ei ole suinkaan pahoillaan kissimirreistä ja nuuski uusia tuttavuuksia maltillisesti. Riistaviettiä ei tältä löydy liki lainkaan, mutta olisi välillä hyvin halukas lähtemään lintujahtiin.

Suuri ihmis- ja koiramäärä tai niiden tuottama ääni ei saa Zachia kiihtymään. Varhainen sosialistaminen on tuottanut tuloksia, ja sen näkee suurkaupungeissa tai näyttelyalueilla ollessa. Zach on rohkea perusluonteeltaan, vaikka useat perhoskoirat onkin oikeita arkajalkoja. Kehäesiintyminen on hyvin itsevarmaa ja hallittua, eikä monen minuutin paikallaan seisominen tee pahaa tai koettele Zachin hermoja. Tai vaikka koettelisikin, tiatavasti Zach sen ppeittääkin. Pöydällä seisominen on Zaxhista jännittämisen arvoinen asia, mutta pöytäseisomisen jälkeinen käveliroundi karistaa äskeiset koettelemukset mielestä. Zachin liikeet ovat elegantit ja lennokkaat, mutta sirot; ikään kuin perhosen lento.

Kilpailumenestys

Näyttelyt
00.00.0000 Järjestäjä AVO / MAA Tuomari Tulos
00.00.0000 Järjestäjä AVO / MAA Tuomari Tulos
00.00.0000 Järjestäjä AVO / MAA Tuomari Tulos
Agility
00.00.0000 Järjestäjä Mini I Tuomari Tulos
00.00.0000 Järjestäjä Mini I Tuomari Tulos
00.00.0000 Järjestäjä Mini I Tuomari Tulos
Muut lajit
00.00.0000 Järjestäjä PAKK Tuomari Tulos

Suku

I Lina Nois Feeling Fine
evm.
II evm.
IE evm.
E Linneas Lot of Laugh
evm.
EI evm.
EE evm.